Mitä seurakuntavaaleissa valitaan?

Antero Helanterä

Kirkkovaltuusto, seurakuntaneuvosto, kirkkoneuvosto…, kuulostaa sekavalta. Kirkkomme organisaatio on todella vähän sekava. Meillä on itsenäisiä seurakuntia sekä seurakuntayhtymiä.

Itsenäisissä seurakunnissa on yksinkertaista. Vaaleilla valitaan kirkkovaltuusto, joka sitten nimittää toimeenpanevaksi elimeksi kirkkoneuvoston. Samalla tavalla kuin kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuusto, joka nimittää kunnanhallituksen.

Seurakuntayhtymissä, kuten Lahdessa, seurakunnat ovat luovuttaneet joitakin tehtäviään yhtymän puitteissa yhteisesti hoidettaviksi. Näitä ovat esimerkiksi taloushallinto, kiinteistöt, hautaustoimi, väestökirjanpito ja jotkut yhteiset seurakunnalliset työmuodot kuten perheneuvonta.

Yhtymärakenteen vuoksi tarvitaan kahdet vaalit samanaikaisesti. Yhtymän ylimmäksi päättäväksi elimeksi valitaan yhteinen kirkkovaltuusto. Lahdessa valtuustossa on 51 paikkaa. Ne on kiintiöity seurakunnille jäsenmäärien suhteessa. Valtuusto nimittää ensimmäisessä kokouksessaan yhteisen kirkkoneuvoston toimeenpanevaksi ja valmistelevaksi elimeksi. Samoin nimitetään yhtymän johtokunnat ja toimikunnat. Nämä valinnat on ollut tapana valmistella ryhmittymien nimeäjien neuvottelijoiden epävirallisessa tapaamisessa.

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää mm. veroäyristä, talousarviosta, tilinpäätöksestä, strategiasta, painopisteistä, kiinteistöistä, investoinneista, ohjesäännöistä ja hautausmaksuista.

Lahden seurakuntayhtymään kuuluvat Keski-Lahden, Launeen, Joutjärven, Salpausselän ja Nastolan seurakunnat. Näissä jokaisessa valitaan seurakuntaneuvosto, jossa on 14-16 jäsentä. Yhtenä tärkeimmistä tehtävistään seurakuntaneuvosto päättää työntekijöiden valinnasta kirkkoherraa myöten. Neuvosto päättää myös rahan ja henkilöstön käytöstä valtuuston antamien resurssien puitteissa sekä huonetilojen käytöstä.

Vaaleissa annetaan kaksi äänestyslippua. Yhteisen kirkkoneuvoston vaalissa ehdokaslistat ja äänestysliput ovat valkoisia ja seurakuntanneuvoston vaalissa oransseja. Kummassakin vaalissa on eri numerointi, joten väärän väriseen lippuun kirjoitettu numero johtaa lipun hylkäämiseen. Näitä on aikaisemmissa vaaleissa tapahtunut valitettavan paljon.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että seurakuntavaaleissa vaikutetaan myös koko kirkon ylimmän päättävän elimen, kirkolliskokouksen kokoonpanoon. Kirkolliskokouksen ja myös hiippakuntavaltuustojen maallikkojäsenten vaaleissa ovat äänioikeutettuja kirkkovaltuustojen ja seurakuntaneuvostojen jäsenet. Jos sama henkilö on jäsenenä sekä valtuustossa että neuvostossa, myös varajäsen samasta valitsijayhdistyksestä pääsee äänestämään.

Nyt sitten joukolla äänestämään! Ei jätetä asioita pienen vähemmistön edustajien päätettäviksi. Edessä tulee olemaan rutiinien lisäksi isoja asioita: mihin toimintoihin panostetaan väheneviä resursseja, mistä kiinteistöistä luovutaan, mitä virkoja täytetään ja ketä niihin valitaan, kenen häihin kirkkoa luovutetaan, minkälaisen kirkolliskokouksen saamme.

 

Muuttuva aika ja muuttuvat jumalakuvat

Sama eilen, tänään ja ikuisesti? Muuttuva aika ja muuttuvat jumalakuvat

Tämä luento on pidetty 12.10 Lahden kaupunginkirjastossa Kirkko muuttuvassa maailmassa -sarjassa.

Outi Lehtipuu

– ”Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan” Georg Ots 1969
– muuttuuko Jumala
– Hepr. 13:8 Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti
– kysymykseen voisi vastata uskonnonfilosofi (onko Jumala ikuinen vai ajan ulkopuolella?), kirkkohistorioitsija (miten eri aikakausina Jumala on ymmärretty), olen itse raamatuntutkija, lähtökohtana siis Raamattu
– kun puhumme Jumalasta, puhumme oikeastaan aina myös ihmisestä – ihmisen tai ihmisten käsityksistä Jumalasta; siksi otsikossakin on jumalakuvat
– miksi ei voi puhua Jumalasta suoraan? >> olemme inhimillisen kielen ja inhimillisen kokemuksen vankeja
– oma teesi: muuttuva aika (kulttuuri, yhteiskunta): väistämättä tuo muutoksia myös jumalakuvaan; vaikka teologisesti voimme lähteä siitä, että Jumala on muuttumaton (sama eilen, tänään ja ikuisesti), meidän ymmärryksemme hänestä ja meidän tapamme puhua hänestä, muuttuvat ajan myötä
o ihminen ei sen fiksumpi nykyään kuin ennenkään: kognitiotiede: ihmisen aivoissa ei ole tapahtunut mitään merkittävää kymmeneen tuhanteen vuoteen – sikäli siis ihminen ei muutu
o yksiötasolla: muutos on mahdollinen ja osin myös väistämätön: jos mietit omaa jumalakuvaasi lapsena, nuorena, aikuisena…
– seuraavassa käyn läpi erilaisia Raamatun kuvia Jumalasta – kuvia, jotka voivat tuntua vierailta, koska ne eivät vastaa ainakaan sitä Jumalaa, josta nykypäivänä kirkoissa saarnataan
Raamatun erilaisia jumalakuvia
1. ihmisenmuotoinen Jumala – metaforia jo Raamatun kirjoittajille!!
a. Jumala käyskentelee paratiisissa 1. Moos. 3:8
i. Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa.
b. Jumalan selkä
i. Kain: Kun sinä nyt karkotat minut tältä seudulta, minä joudun pois kasvojesi edestä. 1. Moos. 4:11)
ii. Mooses: Herra sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Sitten Herra sanoi: ”Näetkö tämän paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo. Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.” (2. Moos. 33:20 – 23)
iii. Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä?
Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit.
Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni? (Job 7:17 -19)
c. Jumalan sormi > Jeesus ajaa demoneita
i. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. (Luuk. 11:20)
d. Jumala istuu valtaistuimella: istuu Jumalan oikealla puolella (psalmit, Ilmestyskirja…)
2. Väkivaltainen Jumala
a. Tuhon omaksi vihkiminen; Saul menettää kuninkuuden (1. Sam.!5)
i. Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'” (1. Sam. 15:3)
ii. Sitten Saul löi amalekilaiset koko alueella Havilasta aina Suriin, Egyptin rajoille asti. Hän otti elävänä vangiksi Amalekin kuninkaan Agagin, mutta kaikki muut hän julisti Herralle kuuluvaksi uhriksi ja hakkasi miekalla maahan. Paitsi Agagia Saul ja hänen miehensä säästivät myös parhaat lampaat ja vuohet, härät ja lehmät, vohlat ja karitsat ja kaiken muun arvokkaan omaisuuden. Niitä he eivät halunneet tuhota, mutta kaiken arvottoman ja turhan he hävittivät. (1. Sam. 15:7 – 9)
iii. Silloin Samuelille tuli tämä Herran sana: ”Minä kadun, että te (1. Sam. 15:10 – 11)in Saulista kuninkaan, sillä hän on luopunut minusta eikä ole täyttänyt käskyäni.”
b. Abrahamin uhri: Kantin kritiikki; Jeftan tytär (Tuom. 11:29 – 40)
c. entä muut uhrit? entä Jeesuksen ristinkuolema?
d. ikuinen palo helvetissä?

3. Voiko Jumalan kanssa neuvotella? Voiko Jumala muuttaa mieltään? Vrt. edellä!
a. Jumala katuu luoneensa ihmisen: Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään. Ja Herra sanoi: ”Minä pyyhin maan päältä ihmisen, jonka olen luonut, ja ihmisen mukana karjaeläimet, pikkueläimet ja taivaan linnut, sillä minä kadun, että olen ne tehnyt.” (1. Moos. 6:5 – 7)
b. Abraham & Loot: ”Ja Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran asukkaiden takia on suuri ja heidän syntinsä on hyvin raskas. Siksi minä aion mennä sinne katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen pahan, mistä valitetaan. Minä haluan saada siitä selvän.” Miehet lähtivät kulkemaan Sodomaan päin, mutta Herra jäi vielä puhumaan Abrahamin kanssa. Abraham astui lähemmäksi ja kysyi: ”Aiotko sinä tuhota vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Ehkä kaupungissa on 50 hurskasta. Tuhoaisitko sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden 50 oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat? On mahdotonta, että surmaisit syyttömät yhdessä syyllisten kanssa ja että syyttömien kävisi samoin kuin syyllisten. Ethän voi tehdä niin! Eikö koko maailman tuomari tuomitsisi oikein?” Herra sanoi: ”Jos löydän Sodomasta 50 hurskasta, niin heidän tähtensä minä säästän koko kaupungin.” Abraham vastasi: ”Minä olen rohjennut puhua sinulle, Herra, vaikka olenkin vain tomua ja tuhkaa. Entä jos niistä 50 puuttuu viisi? Hävittäisitkö viiden vuoksi koko kaupungin?” Herra vastasi: ”En hävitä, jos löydän sieltä 45.” Abraham kysyi vielä: ”Entä jos siellä on 40?” Herra sanoi: ”Niiden 40 takia minä säästän sen.” Abraham sanoi: ”Älä suutu, Herra, vaikka puhunkin vielä. Entä jos siellä on 30?” Herra vastasi: ”En hävitä sitä, jos löydän sieltä 30.” Mutta Abraham sanoi: ”Saanko vielä puhua sinulle, Herra? Entä jos sieltä löytyy vain 20?” Herra sanoi: ”Niiden 20 takia jätän sen hävittämättä.” Mutta Abraham sanoi: ”Älä suutu, Herra, vaikka puhun vielä tämän kerran. Entä jos sieltä löytyy 10?” Herra sanoi: ”Niiden 10 takia jätän sen hävittämättä.” Tämän sanottuaan Herra lähti pois, ja Abraham palasi kotiinsa. (1. Moos. 18:20 – 33)
c. Jeesuksen mielenmuutos: syyro-foinikialainen nainen

4. Jeesuksen jumalakuva
a. Jeesus puhuu Jumalasta kuvin ja vertauksin: monia metaforia, jotka osin jännitteisiäkin
b. Jumala isänä: tuhlaajapoika, viinitarhan vuokraajat, jossa isä on myös isäntä > isä vaatii kunnioitusta, ehdoton isänvalta >> jumalakuvan muutos!!
c. Jumala isäntänä – poissaolovana isäntänä, isäntänä joka vaatii orjiltaan: ”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'” (Luuk. 17:7 – 10)
5. Mitä on olla Jumalan lapsi – mitä on olla Jumalan aikuinen lapsi – saako Jumalasta itsenäistyä?
a. Jumalakuvan kehitys antropomorfismista kaukaisemmaksi hahmoksi; välittäjät kuten Jumalan viisaus, enkelit (vrt. kolme miestä Abrahamin luona), Jeesus
b. Jeesus Jumalan kuvana – Raamatussa vasta idullaan, Johanneksen ”minä olen” –lausumat
c. ihminen jumalankuvana – vrt. viimeinen tuomio, jossa ”kuningas” (Jumala tai Ihmisen Poika Jumalan kuvana) kertoo, kuinka ”minun oli nälkä ja jano” eli Jumalan kuva lähimmäisessä, ”niissä vähäisissä”

Miksi sukupuolten kirjo pelottaa – Raamatusta tähän päivään

Martti Nissinen

(Martti Heikki Nissinen on suomalainen teologi ja Vanhan testamentin eksegetiikan professori Helsingin yliopistossa. Nissisen erityisalana on profetian tutkimus muinaisessa Lähi-Idässä. Hän on myös tarkastellut sukupuolisuuteen liittyviä kysymyksiä. Wikipedia.

Tämä luento on pidetty 5.10 Lahden kaupunginkirjastossa Kirkko muuttuvassa maailmassa -sarjassa.)

———–

Maahanmuuttovirasto antoi 27.5.2017 kielteisen turvapaikkapäätöksen nigerialaiselle naiselle, joka haki turvapaikkaa sillä perusteella, että voi homoseksuaalisuutensa vuoksi joutua vainon kohteeksi kotimaassaan. Nigeriaa pidetään yhtenä vaarallisimmista maista seksuaalivähemmistöille. Päätöstä perusteltiin seuraavasti:

Et ole useista tarkentavista kysymyksistä huolimatta kertonut mitään siitä, miten homo­seksuaalisuus näkyy elämässäsi ja vaikuttaa elämääsi kokonaisuudessaan … Et osaa kertoa, miten homoseksuaalisuus on osa elämääsi ja miltä se tuntuu. … Olet kertonut liikkuneesi tyttö­ystäväsi kanssa julkisesti ja osoittaneenne julkisesti hellyyttä toisillenne. Olet sanonut, ettei seksuaalinen suuntautumisesi aiheuttanut sinulle ongelmia arkielämässäsi. … Kertomuksestasi saa vaikutelman, että koit homoutesi suhteellisen ongelmattomaksi omassa yhteisössäsi. Se on ristiriidassa sen kanssa, miten yhteisösi asennoituu homoseksuaaleja kohtaan. … Kaikki edellä mainittu kokonaisuutena huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto ei hyväksy tosiseikkana sitä, että olisit seksuaali-identiteetiltäsi homoseksuaali.

En paneudu tarkemmin lausunnon ristiriitaisuuksiin, kyseisen haastattelutilanteen ongelmiin enkä ylimalkaan pakolaispolitiikkaan tai turvapaikkapäätösten perusteluihin. Siteeraan tätä Helsingin Sanomista 2.3.2018 lukemaani päätöstekstiä siksi, että se kuvastaa hyvin sekä käsitteellistä että ajatuksellista sekavuutta, joka vaivaa seksuaali­vähemmistöistä ja ihmisen sukupuolisuuden monimuotoisuudesta käytävää keskustelua. Kiinnitän huomiota siihen, että a) Maahanmuuttovirasto pyrkii löytämään todisteita hakijan homoseksuaalisesta seksuaali-identiteetistä, b) katsoo, että naishakijan parisuhde toisen naisen kanssa ei sinänsä tätä todista, koska c) hakija ei ole joutunut vaikeuksiin, vaikka lähtömaassa asennoidutaan kielteisesti homoseksuaaleihin, joten d) hän ei voi oikeasti olla identiteetiltään homoseksuaali.

Tässä lausunnossa niin kuin keskusteluissa ylimalkaan sekoittuu kaksi sukupuolentulkintaa. Modernin, 1800-luvulta lähtien opitun ajatuksen mukaan jokaisella ihmisellä on seksuaali-identiteetti, toisin sanoen myötäsyntyinen tai muulla tavoin kehittynyt seksuaalinen suuntautuminen samaan tai eri sukupuoleen tai molempiin, ja hänen oletetaan käyttäytyvän suuntautumisensa mukaan. Toinen, paljon vanhempi mutta edelleen laajasti vaikuttava ajatus on se, että ihmisen sukupuoli­käyttäytyminen ei ole hänen oma asiansa, vaan yhteisö määrittelee sen, miten hyväksyttävät sukupuolisuhteet rakentuvat. Jälkimmäinen, patriarkaalinen malli on vallitseva suurimmassa osassa maailmaa erityisesti kolmannessa maailmassa kuten Nigeriassa, edellinen lähinnä ns. teollistuneissa länsimaissa, mutta sielläkin usein sekoittuneena patriarkaaliseen malliin. Siteerattu lausunto tuntuu olettavan, että nigerialaisen naisparin seksuaali-identiteetti ei voi olla homoseksuaalinen koska jos se olisi, heitä olisi jo vainottu. Toisin sanoen oletetaan, että nigerialaisen yhteisön ajatus lähtee seksuaali-identiteettiolettamuksista, jotka ovat riippumattomia siitä, miten ihminen käyttäytyy. Kaksi naista asuu yhdessä ja osoittaa hellyyttä julkisesti. Jos he ovat heteroita, se on hyväksyttävää, mutta jos he ovat lesboja, se on tuomittavaa. Pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että perinteisessä patriarkaalisessa nigerialaisessa yhteisössä tehtäisiin tämäntapaisia erotteluja.

Yritän tällä esimerkillä jo alustavasti vastata otsikon kysymykseen miksi sukupuolten kirjo pelottaa. Tulokulmani ei ole psykologinen vaan historiallinen. Vastausyritykseni pohjana on omasta tutkimustyöstäni[1] nouseva oletus, että erilaisia seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä on ollut olemassa kautta historian, mutta aina on ollut hankalaa hyväksyä tosiasiaksi se, että kaikki eivät ole yksiselitteisesti heteroseksuaalisia miehiä tai naisia. Tämän tosiasian hyväksyminen helpottaisi lukemattomien ihmisten elämää, mutta vaikeaa se tuntuu olevan edelleen – siitä huolimatta, että tänä päivänä on aivan toisenlaiset teoreettiset valmiudet asian käsittelyyn ja todennäköisesti myös paljon enemmän halua siihen kuin koskaan ennen. Muutamassa vuosikymmenessä on tapahtunut huikea kehitys sukupuolisen moninaisuuden kieltämisestä ja tuomitsemisesta sen positiiviseen tunnustamiseen. Yhteiskuntamme tuomitsi vuoteen 1971 saakka tuomitsi homoseksuaalisesta käyttäytymisestä vankilaan, mutta on nyt valmis tunnustamaan, että homoseksuaaliset ihmiset tarpeineen, tunteineen ja perusoikeuksineen ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat solmia avioliiton. Avoimesti homoseksuaalinen ehdokas pääsi jopa vuoden 2012 edellisissä presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle.

Sukupuolisen monimuotoisuuden tunnustaminen ei ole kuitenkaan ollut ongelmatonta eikä keskustelu ole tauonnut yhteiskunnassa eikä kirkossa. Jotkut sanovat turhautuneena, ettei kirkollisessa keskustelussa ole muita aiheita kuin seksi, toiset taas ovat sitä mieltä, ettei kyse ole ensisijaisesti seksistä vaan raamatun­tulkinnasta. Minusta kyse ei ole perimmältään kummastakaan. Paljon olennaisemmin kyse on häpeästä ja kunniasta, ihmisten ja ihmisyhteisöjen kyvystä sietää toisiaan sellaisina kuin ovat ja halusta määritellä normit, joiden sisällä kunniallinen elämä toteutuu ja häpeään joutuminen vältetään. Raamatulla on ainakin kahdenlaista käyttöä: sitä voi käyttää sekä välineenä normien määrittämiseen että häpeänalaisten ihmisten auttamiseen. Minulla on tunne, että jälkimmäinen tapa on jäänyt liikaa ensinmainitun varjoon.

 

Milloin homous keksittiin?

 

Sukupuolisuus on maailman sivu ollut yksi tarkimmin kontrolloituja ja sanktioituja elämänalueita. Syitä tähän voi kysellä vaikkapa antropologeilta, sosiologeilta, teologeilta tai evoluutiopsykologeilta; lopputuloksena on todennäköisesti että sukupuolisuus ei todellakaan ole yksityisasia eikä seksi pelkkää intiimielämää. Jokainen ihmisyhteisö normittaa ja sanktioi myös sukupuolielämän. Kaikkea mahdollista ei hyväksytä missään, mutta järjestelmät eivät myöskään ole muuttumattomia. Patriarkaalisen yhteiskunnan vähittäinen mutta nopea murtuminen länsimaissa on tuonut mukanaan myös uudenlaisia sukupuolentulkintoja ja niistä tehtyjä konkreettisia johtopäätöksiä.

Nykykielenkäyttö tuntee kategorian nimeltä ”homoseksuaalit”, toisin sanoen määriteltävissä olevan ryhmän ihmisiä, joilla on se yhteinen piirre, että heidän seksuaalinen suuntautuneisuutensa kohdistuu samaa, ei eri sukupuolta oleviin. Tämä kategoria perustuu oletukseen, että jokaisella ihmisellä on yksilöllinen seksuaalinen orientaatio, joko synnynnäinen tai opittu, joka määrää perustavalla tavalla yksilön seksuaalikäyttäytymistä ja -identiteettiä. Tämä ajatus puolestaan edellyttää ajatuksen yksilöllisestä ”seksuaalisuudesta”, syvällä ihmisruumiissa ja -mielessä asuvasta perustekijästä, joka hallitsee ihmisen elämää kehdosta hautaan ja jota ihminen itse kykenee vain osittain kontrolloimaan.

Michel Foucault on näyttänyt kirjassaan Seksuaalisuuden historia (Helsinki: Gaudeamus 1999) että ”seksuaalisuuden” käsite perustuu 1800-luvun (jKr.!) jälkipuoliskon seksologiseen tieteeseen; ”seksologia” tarkoittaa ihmisen sukupuolisuuden ilmenemismuotojen psykiatrista, psykologista, yhteiskuntatieteellistä ja antropologista tutkimusta. Tänä päivänä modernin seksologian luokitukset, sellaiset kuin homo- ja heteroseksuaalisuus,  ovat ainakin länsimaisessa kulttuurissa täyttä totta siinä mielessä, että niin ihmisten kielenkäyttö ja ajattelu kuin yhteiskunnallinen päätöksentekokin tunnustaa ne ja määrittelee yksilöiden seksuaalisen statuksen niiden mukaan. Homoja, lesboja, biseksuaaleja, trans- ja intersukupuolisia ja muita seksuaalivähemmistöjä, joista käytetään yhteistä lyhennettä LGBTIQ (Lesbian, Gay, Bi, Inter, Queer), on todella olemassa, koska ihmiset ovat itsekin tottuneet määrittelemään itsensä näiden luokitusten mukaan ja rakentaneet identiteettinsä, elämäntapansa ja itseymmärryksensä niiden pohjalta.

Jälkipatriarkaalisen yhteiskunnan muuttuneet sukupuoliroolit ja -suhteet ovat synnyttäneet myös heteronormatiivisuuden käsitteen ja kritiikin: heteroseksuaalisuus ei välttämättä ole enää normaalitila, johon nähden kaikki muut sukupuolisuuden ilmentymät ovat poikkeavuuksia. Mieheys ja naiseus ei ole ikinä ollut ehdoton kahtiajako. Intersukupuolisia, siis kummankin sukupuolen fysiologisia piirteitä kantavia ihmisiä on ollut olemassa aina – YK:n tilastojen mukaan 0,05–1,7% ihmisistä (määritelmästä riippuen) kuuluu tähän joukkoon;[2] Suomen väkilukuun suhteutettuna kyse on siis 3000–95000 ihmisestä. Transsukupuolisten eli fysiologisesti yksiselitteisten mutta oman kokemuksensa mukaisesti väärään ruumiiseen syntyneiden ihmisten määrää ei liene tilastoitu koskaan, mutta se on todennäköisesti suurempi.

Koska modernin seksologian kategorioilla on ikää vasta runsaat sata vuotta, muinaisesta maailmasta kotoisin olevat lähteet eivät tunne niitä eivätkä voi mitenkään luokitella ihmisten sukupuolisuuden ilmenemismuotoja niiden mukaan. ”Homoista” tai ”homoseksuaaleista” puhuminen on tyypillistä jälkipatriarkaaliselle kulttuurille, jolla on takanaan koko 1800-luvun lopulta alkanut tieteellisen seksologian historia. Kun tämä terminologia istutetaan vanhoihin teksteihin, on vaarana, että teksteistä luetaan asioita, jotka vain moderni silmä pystyy niistä lukemaan.

Kyse ei ole pelkästä terminologisesta hiustenhalonnasta vaan kielenkäytöstä ja kieltä käyttävästä kulttuurista, joka vaikuttaa olennaisesti ihmisten elämään. On ilmeistä, että ”homoseksuaalisuudesta” puhutaan tällä hetkellä eri puolilla maailmaa aivan erilaisista lähtökohdista käsin. Suuri osa maailmaa ei elä jälkipatriarkaalisessa kulttuurissa, vaan pikemminkin patriarkaalisessa kulttuurissa, joka yrittää tulla toimeen länsimaisen jälkipatriarkalismin kanssa. Seurauksena on polarisaatioita, joista suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on tällä hetkellä jyrkin ja vaikuttavin, kuten viimeksi Suomen luterilaisen kirkon arkkipiispan vaalien yhteydessä nähtiin. Sukupuolen tulkintojen ero aiheuttaa sen, että kun käytetään sanaa ”homoseksuaalisuus”, puhutaan monesta asiasta yhtä aikaa erottelematta tämän termin historiallisia kerrostumia.

 

Raamattu ei sano mitään homoseksuaalisuudesta

 

Tänä päivänä homoseksuaalisuus on mitä suurimmassa määrin totta. Useimmat länsimaat ovat tunnustaneet, että osa ihmisistä solmii intiimeimmät ja syvimmät ihmissuhteensa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Näiden ihmissuhteiden uskotaan perustuvan molemminpuoliseen rakkauteen ja sitoutumiseen, eikä niitä enää pidetä vaarana tai uhkana yhteiskunnalle. Homoseksuaalisuutta ei useimmissa maissa pidetä enää rikoksena eikä sairautena. Näihin päätelmiin on tultu tieteellisen tutkimuksen ja kontrolloidun yhteiskunnallisen päätöksenteon kautta, ei siksi että yhteiskunnassa olisi tapahtunut moraalinen romahdus. Monissa maissa samaa sukupuolta olevien parisuhteet ovat yhteiskunnan hyväksymiä ja nauttivat yhteiskunnan suojaa. Tällaisella tilanteella ei ole vertailukohtaa maailmanhistoriassa. Raamattu ei sano siitä mitään siitä huolimatta, että Raamatun ”selvään sanaan” usein vedotaan sen torjumiseksi. Mikä neuvoksi? Helpointa ehkä olisi, että jätetään Raamattu rauhaan niissä asioissa, joista se ei puhu, mutta tämä ei taida onnistua, sillä kuten alussa sanoin, Raamattua tarvitaan paitsi normien määrittämiseen myös niiden jäljiltä syntyneiden raunioiden korjaamiseen.

Raamattua on tulkittava vastuullisesti. Ei riitä, että turvaudutaan oletettuun oikeaoppisuuteen ja esitetään yleispäteviä todistuksia siitä, mitä Raamattu ”sanoo” ottamatta huomioon, kuka todellisuudessa puhuu ja kenelle. Kun ihminen siteeraa Raamattua, puhujana on aina ihminen, jonka ei pidä kuvitella itseään Jumalan sanoja suoltavaksi profeetaksi. Raamatunlauseet eivät liioin ole yliajallisia oraakkeleita. Niitä siteerataan ja käytetään ajassa ja paikassa, ihmisten kesken ja heidän tarpeistaan ja tavoitteistaan lähtien.

Vastuullinen raamatuntulkinta edellyttää kahden maailman totuudenmukaisen ymmärtämisen: sen, jossa Raama­tun tekstit on kirjoitettu, ja sen, jossa sitä käytetään ja tulkintaan tänään. Jos emme osaa erottaa näitä kahta maailmaa toisistaan, istutamme Raamattuun ensin omat, nykymaailman edellytyksistä nousevat ajatuksemme ja kierrätämme ne sitten Jumalan sanana takaisin. Näin käy tyypillisestä, kun halutaan tietää ”mitä Raamattu sanoo homoseksuaalisuudesta”. Kysymyshän on siinä mielessä mahdoton, ettei Raamattu tunne koko homoseksuaalisuuden käsitettä, se on tullut kielenkäyttöön vasta 1800-luvun (jKr.) lopulla. Koska asia kuitenkin vaatii kannanottoja, etsitään Raamatusta kohtia, jotka näyttävät puhuvan jollakin tavalla samaa sukupuolta olevien sukupuolisesta kontaktista. Kun näiden tekstien katsotaan edustavan sitä, mitä nykykielenkäytössä tarkoitetaan homoseksuaalisuus-käsitteellä, saadaan Raamattu vastaamaan kysymykseemme – mutta vain modernin maailman kielenkäytön ja käsitevälineistön ehdoilla. Parempi olisi ensin tutustua siihen, millaisen sukupuolentulkinnan pohjalta Raamatun kirjoittamisaikana otettiin kantaa samaa sukupuolta olevien ihmisten suhteisiin tai ihmisten sukupuolisiin suhteisiin ylipäänsä.

Raamatun kirjoittamisen aikaan vallitsi koko kulttuuripiirissä patriarkaalinen, hierarkkinen sukupuolijärjestelmä. Jokaisella ihmisellä oli tässä hierarkiassa oma paikkansa, tasaveroisia sukupuolisuhteita ei periaatteessa ollut olemassa. Kahden ihmisen välisessä sukupuolisuhteessa toisen osapuolen katsottiin olevan aktiivinen, toisen passiivinen. Miehelle normaalisti kuuluva aktiivinen, sisääntunkeutuva rooli oli hierarkkisesti korkeammalla, kun taas naisen kuului toteuttaa passiivista, vastaanottavaa roolia. Myös samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhteet tulkittiin tästä asetelmasta käsin ja niitä arvioitiin sen mukaan, miten hyväksyttävä sukupuolihierarkia niissä toimi. Kahden miehen välinen sukupuolisuhde saattoi käydä laatuun, jos kumpikaan osapuolista ei joutunut toteuttamaan väärää roolia.

Kreikkalainen niin sanottu poikarakkaus oli hyväksyttyä, koska roolirakennetta ei rikottu. Nuoren aikuisen miehen ja murrosikäisen pojan suhteessa nuorempi osapuoli oli hänelle kuuluvassa passiivisessa roolissa, josta hänen kuului aikuistuttuaan siirtyä aktiiviseen rooliin – myös suhteessa naisiin. Homoseksuaa­lisuudesta siis ei ollut kyse, pikemminkin miesten koulusta, joka valmensi miehiä tosimiehen rooliin. Daavidille Jonatanin rakkaus oli naisen rakkautta ihanampaa (2. Sam. 1:26) – ehkäpä juuri siksi, että toisen miehen kanssa pystyi solmimaan tasaveroisen rakkaussuhteen ilman hierarkian kahleita. Raamatun kertomuksissa Daavid ja Jonatan rakastavat ja suutelevat toisiaan, mutta eivät tee mitään, mikä murtaisi vallitsevia roolirakenteita.

Sukupuolentulkinta oli siis esimodernissa maailmassa hyvin toisenlainen kuin jälkipatriarkaalisessa länsimaisessa kulttuurissa. Tämä näkyy myös niissä Raamatun kohdissa, joita yleensä siteerataan Raamatun kantana ”homoseksuaalisuuteen”. Kertomuksessa Sodoman tuhosta (1. Moos. 19:1–11) Sodoman miehet yrittävät raiskata Lootin muualta tulleet miespuoliset vieraita kohtaan. Tällä ei ole mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa, vaan kyseessä on ksenofobinen aggressio, yritys häpäistä vieraat joukkoraiskauksella ja näin osoittaa kantaväestön ylemmyys.

Kolmannessa Mooseksen kirjassa (18:22; 20:13) miestä kielletään makaamasta miehen kanssa makaaminen ”niin kuin naisen kanssa maataan”. Tämä kielto tähtää sen tilanteen välttämiseen, että mieshenkilö alennettaisiin passiiviseen seksuaalirooliin, mikä merkitsisi hänen miehuutensa mitätöimistä. Teko, joka käytännössä tarkoittanee anaaliyhdyntää, on ’kauhistus’, mikä on enemmän kuin ”tavallinen” kultillinen epäpuhtauden tila, jossa jokainen ihminen tahtomattaankin joskus oli. ’Kauhistus’ tarkoittaa sovittamatonta häpeää, äärimmäistä ja tahdonalaista epäpuhtautta, josta ei voinut puhdistautua.

Paavali kuvaa, miten pakanat, jotka ovat vaihtaneet Jumalan kirkkauden epäjumalankuviin, minkä seurauksena Jumala itse on jättänyt heidät ”mieliahalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa”. Jumalan vaihtamisesta epäjumaliin seuraa ”luonnollisen” sukupuoliyhteyden vaihtaminen ”luonnonvastaiseen”, mikä Paavalin mukaan seuraa siitä, että Jumala ”jättänyt heidöt häpeällisten himojen valtaan” (Room. 1:26–27). Paavalin mukaan siis sopimattomat seksuaalisuhteet, jotka ainakin miesten kohdalla ovat saman sukupuolen välisiä (naisten osalta tämä ei ole täysin selvää) ovat osoituksena Jumalan rangaistuksesta epäjumalien palvelijoita kohtaan. Nykykeskustelussa homoseksuaalisuutta ei selitetä näin, eivätkä homoseksuaalisten parisuhteiden vastustajatkaan yleensä määrittele niitä Jumalan teoksi vaan pikemminkin niihin osallistuvien omaksi syyksi.

Toisaalla (1. Kor. 6:9) Paavali luettelee sanoilla malakos (”pehmo”, ”rattopoika”) ja arsenokoites (”miesmakaaja”) kuvatut henkilöt niiden joukossa, jotka eivät ole Jumalan valtakunnan perillisiä. Näiden sanojen tarkka viittaussuhde epäselvä. Yksi mahdollisuus on, että sanat yhdessä tarkoittavat kahden miehen välisen suhteen aktiivista ja passiivista osapuolta, mutta tämä ei ole ainoa tulkintamahdol­lisuus. Jollakin tavalla sopimattomaksi katsottuun seksuaaliseen käyttäytymiseen ne viitannevat, mutta homoseksuaalien iankaikkisen kohtalon määrittely näin epävarmalta pohjalta olisi perin vastuutonta.

Koska Raamatun tekstit eivät tunne homoseksuaalisuuden käsitettä, ne eivät myöskään määrittele samaa sukupuolta kohtaan seksuaalisiesti suuntautuneita ihmisiä millään tavalla. Ainoa sukupuoli-identiteetiltään erilainen ryhmä, joka mainitaan Vanhassa testamentissa usein, ovat eunukit. Raamatussa ei mainita trans- tai intersukupuolisia ihmisiä, joita tunnetaan esimerkiksi Mesopotamiasta, mutta eunukit esiintyvät sukupuolijärjestelmän reunamilla olevana ryhmänä, johon suhtaudutaan eri tavoilla tekstistä riippuen. Tiettyjen raamatunkohtien mukaan heillä ei ole sijaa Israelin kansassa: “Ketään, jonka kivekset on murskattu tai jonka elin on leikattu, ei saa lukea Herran kansaan kuuluvaksi” (Deut. 23:2). Toisaalta Jesajan kirjan loppuosassa julistetaan, että “Myös eunukit, jotka … pysyvät minun liitossani, saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella. Heillekin minä luon muistomerkin, poikia ja tyttäriä kestävämmän, annan nimen, joka ei koskaan katoa” (Jes. 56:3).

Eunukit esiintyvät Vanhassa testamentissa paljon useammin kuin käännöksistä voisi päätellä, sillä eunukkia tarkoittava hepreankielinen sana saris, kreikaksi eunoukhos, käännetään virkamieheksi tai hoviherraksi silloin kun kyse on Juudan kuninkaanhovin korkea-arvoisesta palvelijasta. Tämä on hyvä esimerkki intersektionaalisuudesta, joka on ilmaantunut kielenkäyttöömme vasta viime aikoina, toisin sanoen siitä, että ihmisen status ei riipu vain sukupuoli-identiteetistä vaan myös siitä, missä ympäristössä se toteutuu ja kenen silmin sitä katsotaan. Eunukit tuntuvat kelvanneen mainiosti kuninkaalle, mutta eivät papeille. Moderneille raamatunkääntä­jille eunukit kelpaavat ulkomaalaisina, mutta jos eunukki toimii Juudan kuninkaanhovissa, tarvitaan toinen käännös.

 

Raamatuntulkinta voi häpäistä ja nujertaa

 

Kun homoseksuaalisuuden käsite kuljetetaan Raamatun tekstiin, synnytetään mielikuva, että siteeratut raamatunkohdat puhuvat samasta asiasta kuin me ja ovat suoraan sovellettavissa esimerkiksi parisuhdelakia koskevaan keskusteluun. Näin tehtäessä ei Jumalan sanaa kuitenkaan vain ”lueta niin kuin se on”, vaan otetaan pitkä ja ratkaiseva tulkinnallinen askel. Nykymaailman sukupuolentulkinta istutetaan tekstiin, joka ei sitä lähtökohtaisesti tunne. Pahaa jälkeä syntyy myös, kun rakkauteen perustuvista vastuullisista parisuhteista puhutaan samaan hengenvetoon joukko­raiskausten, irstailun ja seksuaalisen häpäisemisen kanssa. Tällainen rinnastus on loukkaava, ja sen toistaminen synnyttää pysyvää häpeää niille parisuhteiden osapuolille.

Tämä tulee piinallisen todelliseksi niiden kertomusten kautta, joita on viime vuosina kerrottu ja julkaistu esimerkiksi kirjoissa Kätketty ja vaiettu: Suomalainen hengellinen häpeä (Paavo Kettunen 2011); Saanko olla totta? Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus (toim. Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen ja Jorma Hentilä, 2011) ja Synti vai siunaus: Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta (toim. Martti Nissinen ja Liisa Tuovinen, 2003). Otan vain pari sitaattia: ”Opin häpeän. Opin häpeämään itseäni. En ollut sellainen kuin pitäisi olla. Olin kummallisella tavalla erilainen, vääränlainen.” – – ”Häpeään liittyi kokemus siitä, että joku kieltää olemassaoloni. Minua ei saanut olla olemassa sellaisena kuin minä olin, ja vika oli minussa itsessäni. Minä olin syyllinen omaan elämänkohtalooni.” Moni kertoja kuvaa elämänsä akrobatiaa, hengellisiä ja sosiaalisia kelpaamisyrityksiä, psyykkistä ja fyysistä sairastumista, turhauttavia terapiakierteitä mutta joskus myös vapauttavia terapiakokemuksia, kun on etsitty vastausta kysymyksiin: Mitä minä saan olla? Mitä minun pitää olla? Miksi en täytä mittaa? Mitä minun pitää tekemän, että edes läheisteni hyväksynnän saavuttaisin?

Tällaiset omaan olemassaoloon liittyvät kysymykset ovat hankalia kenelle hyvänsä, joka niitä joutuu pohtimaan. Niitä käsitellään usein syyllisyyskysymyksinä, ja pahimmillaan seksuaalista erilaisuutta käsitellään syntinä, josta on tehtävä parannusta ja josta tarvitaan anteeksiantoa. Paavo Kettunen on kuitenkin osoittanut, että nämä kysymykset ilmentävät ihmisen häpeää omasta itsestään, ja siihen nimenomaan ei pidä tarjota anteeksiantoa vaan ihmisen kuulemista omana itsenään, hänen identiteettinsä vakavastiottamista ja tukemista.

Uskonnollinen viitekehys kipeyttää usein näitä oman itsen oikeutusta kyseenalaistavia kysymyksiä entisestään, kun se tuo mukaan jumalallisen auktoriteetin ja rankaisijan, harvemmin armahtajaa. Raamatun ”homokohtien” siteeraaminen häpäisee ja nujertaa identiteetistään epävarmaa ihmistä erityisen tehokkaasti, kun niiden avulla väitetään ihmiselle, mitä Jumala hänestä ajattelee. Myös luomiskertomuksia luetaan usein samalla tavoin mitätöivästi, kun seksuaalista erilaisuutta käsitellään alkuperäisen luomistarkoituksen vastaisina ilmiönä ja ei-puhtaasti-heteroseksuaalisia ihmisiä pidetään syntiinlankeemuksen kävelevinä seurauksina, minkä vuoksi heidän edellytetään luopuvan jokaiselle tar­koitetuista Jumalan antimista, esimerkiksi pysyvän parisuhteen tuomasta läheisyydestä ja turvasta. Luomiskertomusta ja luomisteologiaa ei pidä käyttää sellaisen normatiivisen ihmisyyden määrittelyyn, joka sulkee osan ihmisistä aidon ihmisyyden ulkopuolelle. Tällainen raamatuntulkinta sitoo ihmisen pysyvään häpeän tilaan, josta ulospääsemisen hintaa on mahdotonta maksaa.

 

Voiko Raamattua lukea toisinkin?

 

Mutta voiko Raamattua lukea toisinkin? Onko ”homokohtien” yksioikoiselle tulkinnalle vaihtoehtoja, onko muita raamatunkohtia, joita voisi käyttää? Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jonka voisi siteerata ei-heteroseksuaalisten seksuaali- tai parisuhteiden tueksi, enkä ylimalkaan pidä tällaisten täsmäkohtien etsimistä hyvänä raamatuntulkintana. Toki moni on tullut lohdutetuksi jo luomiskertomuksesta, jossa Jumala on sitä mieltä, ettei ihmisen ole hyvä olla yksinään vaan hän tarvitsee itselleen sopivan avun (Gen 2:18). Kaipa tämä koskee muitakin kuin heteroseksuaaleja, näin ainakin inhimillinen kokemus todistaa. Daavidin ja Jonatanin suhteeseen on moni homomies kyennyt samastumaan, vaikkei se varsinainen homosuhde olekaan. Homot ja lesbot lienevät Saarnaajan kanssa samaa mieltä siitä, että kaksin on parempi kuin yksin, ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin (Saarn. 4:9–12). Tätäkään tekstiä ei tarvitse lukea heterospesifisti. Tärkeämpää kuin yksittäisten raamatun­tekstien poimiminen on kuitenkin sellaisen raamatuntulkintaperiaatteen etsiminen, joka tekee oikeutta sekä teksteille että tulkitsijoille.

Otan esimerkikisi synoptisissa evankeliumeissa olevan kertomuksen, jossa Jeesuksen oppilaat kulkevat sapattina pellon laitaa, katkovat viljantähkiä ja syövät niitä nälkäänsä (Matt. 12:1-8; Mark. 2:23-28; Luuk. 6:1-5). Kun fariseukset kysyvät, miten he voivat tehdä sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä, Jeesus muistuttaa , että Daavidkin söi kumppaneineen uhrileipiä, vaikka niitä saavat syödä vain papit. Nälkä oli riittävä syy rikkoa pyhiä säädöksiä. Markuksen evankeliumissa Jeesus myös väittää: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” Tämä kannanotto on tärkeämpi kuin yksikään ylläkuvatuista raamatunteksteistä, sillä se pitää yhtä rakkauden käskyn kanssa. Sapattikäsky on annettu ihmisen ruumiillisten ja hengellisten tarpeiden takia, mutta se kääntyy ihmistä vastaan, jos periaatteesta tulee ihmistä tärkeämpi. Monien muidenkin lakien ja järjestyksien tehtävänä on helpottaa ihmisten elämää, mutta niitä voi myös käyttää hallitsemiseen ja eri tavoin erilaisiksi havaittujen ihmisten tuomitsemiseen. Näin tapahtuu, kun seksuaalivähemmistöjen edustajat todetaan poikkeaviksi tai suorastaan normien vastaisiksi ihmisiksi. Luonnonjärjestykseen tai johonkin normatiiviseen ihmiskäsitykseen vetoaminen tekee homoseksuaalisista ihmisistä ongelman sen sijaan, että kiinnitettäisiin huomiota siihen, miten yhteiset teologiset ja moraali­set periaatteet toimisivat heidän hyväkseen. Jos huomaamme, että keskuudessamme on ihmiskäsityksen vastaisia ihmisiä, on mietittävä, onko vika ihmisissä vai ihmiskäsityk­sessä.

Matteuksen evankeliumin versiossa Jeesus sanoo fariseuksille toisen hermeneuttisesti merkittä­vän asian: ”Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä.” Armahtavaisuus ei tarkoita moraalista löpe­ryyttä, mutta ei myöskään ylhäältäpäin annosteltua niin sanottua suvaitsevaisuutta. Sen sijaan se tar­koittaa, että ihminen otetaan todesta omana itsenään, syyllise­nä tekemäänsä pahaan mutta syyttömänä siihen, mitä on. Armahta­vaisuuden puute on johtanut tilanteeseen, jossa eri tavoin erilaisuuteen tuomitut, muiden muassa homoseksuaaliset ihmiset ovat joutuneet kantamaan pysyvää ja muihin ihmisiin nähden ylimääräistä häpeää siitä, mitä kokevat olevansa ja millaisina toiset heitä pitävät.

Armosta puhumalla en tarkoita, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset olisivat yhtään sen enempää armahtamisen tarpeessa kuin muutkaan. Se, joka haluaa panna heidät erityisesti armoa anelemaan, katsokoon peiliin. Armo tarkoittaa, että ihminen saa olla myös sukupuolisena olentona oma itsensä, ja jos normit estävät tämän, pitää muuttaa normeja eikä ihmistä.

En ole vielä paljonkaan puhunut pelosta, vaikka tämä sana otsikossa esiintyykin. Näkisin, että pelot liittyvät eniten siihen, mitä ei tunneta, ja sen vuoksi muutoksen pelko tuntuu olevan ihmisissä miltei myötäsyntyinen. Yhteiskunnan roolirakenteet ovat myös turvarakenteita, ja niiden muuttamisesta seuraa turvatto­muuden tunnetta – varsinkin ennen muutosten tapahtumista mutta myös siinä vaiheessa, kun niiden seuraukset eivät vielä ole selvästi näkyvissä. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen olemassaolon positiivinen tunnustaminen on tapahtunut hyvin nopeasti, yhden sukupolven aikana. Ilmassa on vielä paljon pelkoa siitä, mihin oikein johtaa se, että naiset tekevät papin töitä, homot pääsevät naimisiin eikä jokaisesta vastaantulijasta voi sekunnissa sanoa, onko kyseessä mies vai nainen. Ainakin yksi asia on kuitenkin mielestäni selvä: tämän asian positiivisen tunnustamisen seurauksena miljoonien ihmisten elämä paranee.

 

[1] Kirjat Homoerotiikka Raamatun maailmassa (1994) ja  Homoeroticism in the Biblical World (1998); vastakirja Robert Gagnon, The Bible and Homosexual Practice 2001; artikkelit……

[2] https://www.unfe.org/system/unfe-65-Intersex_Factsheet_ENGLISH.pdf.

Vierellä kulkija

Hannu Lehdeskoski

Keski-Lahden seurakunnan pastori

Saarna Mukkulan kirkossa 16.9.18

17.shell. Jeesus antaa elämän

Joh 5: 19-21

Virret: 517: 1-3; 728; 924; 382:1-; 451; 979

Millaiseksi tulee aikuisena sellainen lapsi, joka on ollut näkymätön omille vanhemmilleen? Entä sellainen, jota vanhemmat eivät ole kuunnelleet? Millaiseksi tulee aikuisena lapsi, jota ei ole arvostettu tai tuettu, ei kannustettu tai haastettu? Jokin näistä voi olla sinun oma kokemuksesi lapsuudesta, minä ainakin itse löysin omani.

Nähdyksi, kuulluksi, tuetuksi, kannustetuksi, arvostetuksi ja haastetuksi tuleminen ovat ihmisen perustarpeita. Näitä kokemuksia meistä jokainen tarvitsee kasvaaksemme tasapainoiseen aikuisuuteen ja elääksemme hyvää elämää. Jos olemme jääneet lapsena ilman joitain perustarpeita, me haemme niitä aikuisena läheisistä ihmisissuhteista.

Meidän on kuitenkaan turha syytellä vanhempiamme tai ketään lapsuuden aikaista läheistä aikuista siitä, että olemme jääneet jotain paitsi. He ovat tehneet parhaansa meidän hyväksemme. He eivät ole voineet mitään sille, etteivät ole ottaneet meitä huomioon niin paljon kuin me lapsina olisimme tarvinneet. Heilläkin on ollut epätäydelliset vanhemmat.

Mutta on hyvä tiedostaa oma historiansa, oma lapsuutensa ja se, millaiset eväät aikuisuuteen on saanut. Sitä kautta oppii tuntemaan itseään ja tietämään, miksi reagoi eri asioihin niin kuin reagoi. Mitä enemmän ja paremmin tuntee itsensä ja lapsuutensa, sitä helpompaa on myös olla oma itsensä. Sitä vähemmän tekee sellaisia asioita, joita ei haluaisi tehdä, sitä paremmin pystyy ottamaan toiset ihmiset huomioon.

 

Jeesuksesta sanotaan tämän päivän evankeliumissa, että hän ja Jumala ovat yhtä. Jeesuksen kohdanneet ihmiset kokivat Jumalan toimivan Jeesuksen kautta. Jeesus toimi, niin kuin hänen kohtaamansa ihmiset olisivat halunneet toimia, mutta eivät pystyneet. Jeesus osoitti sellaista hyväksyntää toisia ihmisiä kohtaan, johon Jeesuksen seuraajien mielestä pystyi vain Jumala – niin ja siis tietenkin Jumalan poika.

Oliko Jeesus jumalallinen vai niin täydellinen ihminen, että hän näytti ihmisistä jumalalliselta? Jeesus eli evankelistojen mielestä niin täydellistä ihmisen elämää, että hänen tekonsa näyttivät Jumalan toiminnalta. Jos otetaan kirkon opetus Jeesuksen kahdesta luonnosta todesta, meidän on ajateltava, että hänen elämässään ihmisyys tuli täydellisesti esille.

Jeesuksen olemuksessa ei ole tärkeää se, että häntä sanotaan Jumalan pojaksi, sillä se on ennen kaikkea arvoni ja uskontunnustus. Erityistä Jeesuksessa on se, että hän eli ilman turvarakennelmia, ilman itserakennettuja suojia. Hänen ei tarvinnut etsiä turvaa, sillä hänen vanhempansa olivat kasvattaneet hänet rakkaudella, edellä käyttämällä kielellä sanottuna, hänen perustarpeensa oli täytetty. Hän pystyi olemaan vapaa, hän ollut jäänyt mitään paitsi, eikä hänen tarvinnut kuunnella toisten ihmisten odotuksista. Ja juuri siksi, että Jeesus pystyi elämään elämäänsä täydellisenä ihmisenä ja tässä täydellisessä ihmisyydessään hänen jumaluutensa tuli julki.

[Ennen tämän sunnuntain evankeliumia juutalaiset johtajat hämmästelevät Jeesuksen toimintaa, sillä hän ei toimi niin kuin heidän yhteisössään on tapana. Näin rakkautta todeksi eläville ihmisille käy. He joutuvat yhteisön johtajien silmätikuiksi. Jeesus ei ole ainoa ihminen maailmassa, joka on teloitettu rakkauden takia. Monet ihmiset ovat päässeet hengestään vain siksi, että he ovat sanoneet yhteisössään olevan synnin synniksi ja epäoikeudenmukaisuuden epäoikeudenmukaisuudeksi ja toimineet yhteisöstä pois sysättyjen parhaaksi.

He ovat olleet piikkinä yhteisönsä johtajien lihassa, sillä ovat kertoneet ääneen sen, että yhteisön jäseniä käytetään hyväksi, että yhteisön ulkopuolelle jätetyt eivät tosiasiassa ansaitse heihin kohdistuvaa vainoa. He ovat kertoneet kaikille, että yhteisön muka Jumalalta saamat säännöt ovat oikeastaan vain yhteisön itsensä kehittämiä tapoja pitää tilanne edullisena yhteisön johtajille.

Miksi näin tapahtuu, miksi yhteisö alkaa elää elämää, jossa epäoikeudenmukaisuutta ei huomata? Miksi ihmiset eivät pysty havainnoimaan yhteisössä olevaa epätasa-arvoa?

Syy on varmaan siinä, että jos he tunnustaisivat yhteisönsä epäoikeudenmukaisuuden, silloin heidän pitäisi tunnustaa omassa elämässä oleva ristiriita. He vastustavat rakkautta, sillä rakkauden hyväksyminen paljastaisi heidän epätäydellisyytensä. Aina, kun ihminen ei pysty kohtaamaan toista ihmistä tasa-arvoisena, se on merkki, että jokin on pielessä. Se osoittaa, että jotkin perustarpeet ovat jäädä täyttymättä lapsuudessa.

 

Jos lapsi ei tule läheistensä puolelta nähdyksi, hän alkaa tuntea häpeää itsestään. Jos häntä ei kuulla, kokemus muuttuu syyllisyydeksi. Jos häntä ei tueta, hän alkaa tuntea surua. Jos häntä ei kannusteta, hänestä tulee pelokas. Jos häntä ei arvosteta, hänestä tulee vihainen ja jos hänelle ei anneta haasteita, hänestä tulee ylpeä. Mitkään näistä tunnekokemuksista ei ole ihmisen omaa syytä, vaan ne ovat reaktio siitä, että hänen perustarpeensa ovat jääneet täyttämättä.

Evankeliumien kertomukset Jeesuksesta kertovat, miten Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä juuri kamppailussa omien pimeiden puolien kanssa. Hänessä oli jotain, mikä sai suurimman osan ihmisistä päästämään irti omista tunnelukoistaan. Jeesuksen osoittama rakkaus ja lämpö sulattivat ihmisten häpeän, syyllisyyden, surun, pelon, vihan ja ylpeyden.

Evankeliumit kertovat, miten Jeesus oli valmis kulkemaan ihmisten vierellä: hän huomasi ja kuunteli, tuki ja kannustamaan, osoitti arvostusta ja haastoi kohtaamiaan ihmisiä. Evankeliumit kertovat, miten hän oli rakkaudessa niin täydellinen, että hän pystyi parantamaan kohtaamiensa ihmisten haavat ja antamaan heille oikean suunnan elämään.

 

Jeesus antoi meille esimerkin olla toistemme tukena. Jeesuksen toiminta on esimerkki jokaiselle meistä kulkea toisen vierellä, huomata toinen ihminen ja antaa hänen kokea arvostusta ja kannustusta. Jokaisen ihmisen tehtävä on olla toisen vierellä Kristus, joka auttaa häntä elämään ja ohjaa häntä eteenpäin.

Mieti lähipiiristäsi joku ihminen, joka sinun mielestäsi kaipaa apua. Mieti joku joka mielestäsi voisi saada itselleen apua vierellä kulkijalta. Ajattele itsesi tuoksi vierellä kulkijaksi. Mitä sinä tekisit, mitä sinä sanoisit? Kuuntelisitko vain ja antaisit läsnäolosi vaikuttaa?

Mutta teet sitten mitä tahansa läheisesi hyväksi, juuri sinä voit olla kaikessa epätäydellisyydessäsi Kristus hänelle. Sinä voit huomata sen ihmisen, joka elää häpeän vallassa, sinä voit kuunnella sitä, joka elää syyllisyyden vankina, sinä voit tukea surullista, sinä voit kannusta pelokasta, sinä voit arvostaa vihan vallassa olevaa ja sinä voit antaa haasteita ylpeälle.

Toisen ihmisen auttamiseen ei tarvita täydellistä ihmistä, älä siis piiloudu vajavaisuutesi taakse. Riittää, kun haluat auttaa, riittää, kun haluat toimia Jumalan kätenä maailmassa. Riittää, kun lähdet kävelemään toisen vierellä ja kuuntelet, mitä hän sinulta toivoo.

Omissa vaatteissa

Saarna Sateenkaarimessussa 16.8.2018

sunnuntai helluntaista (Itsensä tutkiminen)

Matt. 23: 1-12

Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:

”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.

Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

*

Jokunen vuosi sitten lapsuuden sankarini Matti Nykänen meni naimisiin. Hänen vihkipappinsa totesi vihkipuheessaan, että on monia, jotka ajattelevat että meidän kummankaan ei pitäisi olla tänään tässä. Vihkijän naispuolisena pappina, Matin elämänsä kompasteluiden takia. Vaan siinä he alttarin molemmin puolin seisoivat.

Tässä kaupungissa ja sen seurakunnissa on monia, jotka ajattelevat, että meidän ei pitäisi olla tänään tässä. Minun naispuolisena pappina, kirkkoväkeen kuuluvien sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen näkyvinä ja avoimesti itsenään ja läheistensä kanssa. Vaan tässä me nyt olemme.

Kirkkojen ovet Lahdessa ja Hollolassa ovat kaikki Sateenkaarimessulta kirkkoherrojen yhteisellä päätöksellä suljettu, mutta me noudatamme sitä kirkkomme katekismuksen ohjetta, jonka mukaan kekseliäs rakkaus etsii aina uusia keinoja tehdä hyvää. Jumalanpalvelusvaatteet ja alttaritarvikkeet ovat kulkeutuneet tänne alueen eri kirkoista. Olen hakenut messuvaatteeni Hollolasta Sovituksenkirkosta, alttaritarvikkeet ovat saapuneet tänne Orimattilasta. Kukin olemme tulleet tänne eri suunnista ja yhdessä tätä messua on tehty. Ehtoollisleivän ja viinin, yhteyden aterian, hakeminen Ristinkirkosta tänne alamäkeen, torin varteen, teki kyllä mieleni surulliseksi. Mutta tässä me nyt olemme.

Ei ole sattumaa että juuri monet naispuoliset papit ovat Lahden seudulla halunneet olla mukana Sateenkaarimessuja järjestämässä. Voimme tunnistaa jotakin yhteistä siitä kokemuksesta, jossa pitäisi anoa vapautusta omasta sukupuolestaan ja seksuaalisuudestaan tai verhota niitä ollakseen oikeanlainen kristitty. Oikeanlainen kristitty jonkun mielestä. Tunnistamme, että on olemassa niin painavia taakkoja, että niitä on aivan mahdotonta kantaa. Niiden kanssa on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: nääntyä niiden alle tai lakata kantamasta.

Perinteisesti kirkossa on elänyt vahva nääntymisen ja uhrautumisen kulttuuri. Ikään kuin todesta otettavaan kristillisyyteen kuuluisi, että on pikkuisen tukalaa ja näännyttävää. Kirkon tehtävä ei ole taakoittaa, vaan vapauttaa. Yhdessä olemme tänään luomassa toisenlaista perinnettä. Vapauttamisen perinnettä. Sitä, missä taakat lasketaan ja ihmisiä vapautetaan siitä, minkä kantaminen on täysin mahdotonta. Alttarin risti ja ehtoollinen muistuttavat, että Kristus on kerran uhrin antanut ja ristinsä kantanut, että me voisimme elää vapaina, armahdettuina ja kokonaisina Jumalan luomina ihmisinä. Jättää mahdottomat taakat tien varteen ja kulkea vapaina.

Tämän päivän evankeliumi houkuttaisi vetämään mutkat suoriksi ja soimaamaan heitä, joiden mielestä meidän ei pitäisi tänään olla tässä. Se olisi helppoa, epäoikeudenmukaisuudesta ja armottomuudesta riittäisi tarinoita. Sellaisia, joita ei haluaisi uskoa tänä päivänä todeksi.Sielunhoitajana olen kuunnellut niitä tarinoita pyhään vihaan asti. Ei haluaisi uskoa, että ihmiselle voi puhua tai häntä voi kohdella niin, kuin välillä kuulen.

Meitä ei tänään kuitenkaan kehoteta tutkimaan toisia vaan itseämme. (Toisen tutkiminen meiltä usein sujuu.) Kuka minä ole? Minä itse, identiteettini sellaisena kuin sen tänään koen ja ymmärrän. Millainen Jumalan lapsi olen? Siitä käsin voin kysyä kaverilta: Kuka sinä olet?

Jokaisessa meissä on kaikki värit. Enkä puhu nyt seksuaalisuudesta tai sukupuolisuudesta, niin kuin ne koemme, vaan ihmisyydestä yleisesti. Jumalan luomina ihmisinä joukossamme ei ole yhtään valuvikaista tai mustavalkoista sielua. Voimme toki uskoa niin itsestämme tai toisistamme, mutta se ei kerro kaikkea siitä, mitä me kokonaisina, aitoina ja syvimmin olemme. Kaikissa meissä on ihmisyyden kaikki värit. Miten kokonaisina ja aitoina uskallamme olla tänään elossa ja näkyvissä, ei sekään kerro meistä kaikkea. Se voi kertoa jotakin rohkeudesta tai peloista, se voi kertoa läheisten tuesta tai yksinäisyydestä, se voi kertoa taakoittavasta tai vapauttavasta yhteisöstä, jossa elämme.

Se miten olen tänään kaikkien värien kanssa olemassa ja näkyvissä kertoo ennen kaikkea elämäntarinastani. Olenko saanut olla se kuka olen? Olenko saanut kasvaa juuri tällaisena kokonaisena Jumalan luomana ihmisenä, kuka olen? olemmeko me toinen toistemme kanssa jakaneet sitä ihmisyyttä, joka tekee kaiken tämän mahdolliseksi? Tukeneet siinä hengessä, että Jumalan luomina meissä jokaisessa on ihmisyyden kaikki värit, kaikki kyvykkyys, mahdollisuudet ja kasvun idut. Rohkaisseet tulemaan omana itsenä olevaksi ja näkyväksi Jumalan lapseksi, Kristuksen ja toistemme veljiksi ja sisariksi.

Päivän yksi raamatunkohdista on lapsuuteni suosikkikertomus Daavidista ja Goljatista. Paimenpojan rimpulan ja suuren taistelijan kohtaamisesta. Vähemmistöjen juhlaviikolla houkutus olisi tehdä tulkintoja vähemmistön taistelusta ylivoimaista vastustajaa vastaan, vieläpä lopun kunniakkaasta voitosta, mutta koetetaan pidättäytyä nyt älyllisestä köyhyydestä ja katsoa toisesta näkökulmasta. Luen tästä taistelukohtauksesta yhden katkelman.

*

  1. Sam. 17

Saul puki Daavidin ylle oman sotapaitansa, pani pronssikypärän hänen päähänsä ja puki hänen päälleen haarniskan. Daavid sitoi vielä miekan vyölleen. Mutta näissä varusteissa hän ei pystynyt kävelemään, sillä hän ei ollut koskaan ennen käyttänyt sellaisia. Daavid sanoi Saulille: ”Minä en voi näissä edes kävellä. En ole koskaan käyttänyt tällaisia.” Ja Daavid riisui ne yltään.

Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Sitten hän lähti linko kädessä astumaan kohti filistealaista. Tämä lähestyi Daavidia edellään kilvenkantaja. Filistealainen katseli Daavidia ja näki, että hän oli sorea, parraton nuorukainen, mitätön vastustajaksi. Hän huusi Daavidille: ”Koirako minä olen, kun tulet minua vastaan keppi kädessä?” Ja filistealainen kirosi Daavidia kaikkien jumaliensa nimeen ja sanoi: ”Tule tänne, niin minä syötän sinun lihasi taivaan linnuille ja villipedoille!” Mutta Daavid vastasi: ”Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut.”

*

Daavid valmistautuu taisteluun ylivoimaa vastaan. Hänelle puetaan parhain sota-asu, mutta se on hänelle vieras, epäsopiva ja aivan järjettömän kömpelö ja painava. Hän ei pysty ottamaan siinä ainuttakaan askelta. Siinä ei voi liikkua. Niinpä hän riisuu sen. Hän taistelee omissa vaatteissaan. Oma asu tekee hänet suojattomaksi ja haavoittuvaksi, hän joutuu pilkan ja naurun kohteeksi, mutta hän pystyy liikkumaan. Hän kävelee, kumartuu, liikkuu ja taistelee omissa vaatteissaan.

Elämässä voi kulkea vain omissa vaatteissa. Haasteita ja taisteluita päin, elämään ylipäänsä, voi käydä vain omissa vaatteissa. Me voimme tarjota toisillemme vieraita vaatteita, rooleja, tehtäviä ja identiteettejä. Ne voivat olla ihan hyviäkin, mutta ne eivät ole omia. Ja jos ne eivät ole omia, niissä ei voi kulkea, ei ottaa askeltakaan. Elämää ei voi elää lainavaatteissa eikä toisen varusteissa, voi elää ja kulkea vain omissa vaatteissaan, omana itsenään. Jumalan luomana omana itsenään.

Tässä tulemme siihen, mikä meitä kirkossa erottaa ja sulkee Sateenkaarimessulta tämän kaupungin kirkkojen ovet: Mitä ajattelemme siitä ja miten ymmärrämme, että olemme Jumalan luomia kokonaisia ihmisiä? Ja onko sillä lopulta merkitystä, mitä me ihmiset siitä ajattelemme, jos se on Jumalan luomistyötä?

Tässä me nyt olemme. Mutta unelmamme on se, että Lahden seudun kirkkojen ovet avautuvat ja me voimme viettää Sateenkaarimessua kirkossa, johon jokainen voi kokea olevansa lämpimästi tervetullut omana kokonaisena itsenään, ”omissa vaatteissaan”. Pelkäämättä ja turvassa, avoimesti Jumalan luomana, syntisenä ja armahdettuna, kokonaisena ihmisenä.

Pidämme sitä toivoa yllä ja muistutamme toisiamme Pia Perkiön hienolla laululla ”Luojan kaunein ajatus”.

Sirkku Laitinen

Hollolan seurakunnan kappalainen

Lahden seurakuntien vs. sairaalapastori

Kaikkien ihmisten kirkko?

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käyty vaaleja. On valittu piispoja Helsinkiin ja arkkihiippakuntaan. Oulun hiippakunnan piispanvaaliasettelut ovat käynnissä ja kohta valitaan myös Espoon hiippakunnalle uusi piispa.

Piispan vaalit eivät taida kovin montaa suomalaista kiinnostaa. On piispana kuka tahansa, kirkko näyttäytyy seurakunnissa samana menneitä muistelevana ja täysin tästä elämästä irrallaan olevia asioita pohtivana instituutiona.

Ensi syksynä kuitenkin pidetään vaalit, jolla on todellista merkitystä kirkolle. Ensi syksynä pidetään nimittäin seurakuntavaalit, jossa valitaan edustajat kirkon luottamuselimiin, paikallisseurakuntatasolta kirkolliskokoukseen asti.

Kirkon tulevaisuuden linja on kiinni näiden vaalien tuloksesta. Säilyykö sama meno vai saadaanko kirkon päättäviin elimiin ihmisiä, jotka haluavat tehdä kirkosta todella kaikkien ihmisten kirkon?

Vuosien mittaan on seurakuntavaalien äänestysprosentti pienentynyt pienentymistään. Viime kirkkovaaleissa vuonna 2014 äänesti noin 15 prosenttia äänioikeutetuista seurakunnan jäsenistä, joita ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon konfirmoidut jäsenet. Parantamisen varaa siis on.

Jos sinusta kirkko tuntuu elävän menneen talven lumilla, ei ole reilua kritisoida kirkon toimintaa, tekemättä mitään kirkon muutoksen eteen.

Kirkon suunta on kiinni siis siitä, millaisia luottamushenkilöitä seurakunnissa ja kirkolliskokouksessa on. Vain lähtemällä tekemään itse muutosta, sen voi saada aikaan. Seurakuntaneuvostoissa ja kirkkoneuvostoissa tehdään yksittäisiä seurakuntia koskevat päätökset ja he valitsevat myös kirkolliskokousedustajat. Näihin luottamuselimiin tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat muutosta ja sitoutuvat tekemään työtä sen eteen.

Jos siis koet, että kirkon pitäisi muuttaa suuntaa, niin nyt olisi tuhannen taalan paikka. Ei kannata kritisoida kirkon toimintaa, kun siihen kerran on mahdollisuus vaikuttaa. Jos siis täytät tänä vuonna 18 vuotta ennen 18.11. ja olet kirkon konfirmoitu jäsen ennen 17.9., voit asettua ehdokkaaksi. Jos olet yli 16 -vuotias kirkon konfirmoitu jäsen voit äänestää vaaleissa.

Yksi asia kannattaa muistaa. Seurakuntavaalilistoja on erilaisia. Jos haluat uudistaa kirkkoa kannattaa hakea lista, jonka tavoitteena on kirkon uudistaminen, muuten äänesi voivat mennä eri tavalla ajatteleville. Etsi siis kaltaisiasi ja liity joukkoon. Yksi kirkon piirissä uudistusta hakeva ryhmä on Tulkaa kaikki -yhteisö. Vaikka Tulkaa- kaikki yhteisö ajavaakin avoimesti seksuaalivähemmistöjen asiaa, se pitävät myös esillä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja kaikkien ihmisten välistä tasa-arvoa.

 

Jos haluat tehdä velvollisuutesi kirkon jäsenenä ja tuoda kirkon nykyaikaan, ryhdy ehdokkaaksi, käy äänestämässä ja houkuttele kaverisikin äänestämään. Ehdokkuus ja äänestäminen seurakuntavaaleissa ovat ainoita tapoja vaikuttaa tulevaisuuden kirkkoon. Kaiken lisäksi äänestysprosentin alhaisuudesta johtuen läpi pääsemiseen ei tarvita suuria äänivyöryjä.

Tehdään syksyn seurakuntavaaleista 18.11.18 kaikkien kirkon jäsenten vaali!

Hannu Lehdeskoski

Rakkauden ja armon kaipuu on syvää!

Kirkon toiminta tulee lähelle ihmisten kaipuuta ja tarvetta toimia armon ja avun piirissä. Viime vuosina on uudella tavalla tullut todeksi Raamatusta Matteuksen evankeliumin 5:13:

” Te olette maan suola.”

Se on totta ja todellisuutta tänään 2018. Armon ja avun ovet ovat auki kaikille ja kirkko on uskaltanut puolustaa kaikista hädänalaisimpia viime vuosina, kun turvapaikanhakijat ovat hakeneet apua kirkon piiristä. Hätään on vastattu.

Tämä on yksi esimerkki siitä, että kirkko on ajankohtainen ja merkittävä edelleen. Armon ja rakkauden tarve on kasvanut, siksi siis areenalla on evankeliumi ja kirkko.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuuden suuntaa ja toimintaa uudelleenarvioidaan ensi syksynä, kun marraskuussa on seurakuntavaalit 18.11.

Ne ovat merkitykselliset vaalit!

Olen toiminut Tampereen hiippakunnan Tulkaa kaikki-liikkeen maallikkoedustajana kirkon parlamentissa, Kirkolliskokouksessa vuodesta 2016 lähtien.  Meillä oli upea ehdokaslista 2016 kirkolliskokousvaaleissa. Se on kantanut hyvää hedelmää, sillä Tulkaa kaikki-liike on laajentanut toimintaansa ja siitä on tullut Hämeessä aktiivinen toimija.

Olemme kokoontuneet näiden vuosien ajan Lahdessa säännöllisesti ja käsitelleet niin kirkolliskokouksen kuin paikallisseurakuntien asioita. Toimintaryhmämme on ollut minulle tärkeä tuki ja kannustanut kirkolliskokouksen työskentelyssä. Tapaamisissamme olemme jakaneet kokemuksiamme, käsitelleet ongelmallisia tilanteita ja tehneet työtä yhteisen Tulkaa kaikki -liikkeen Häme-kattojärjestön eteen.
Tulkaa kaikki-liike toimii mm. seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistäjänä kirkossa, ajaa kirkollista vihkimistä kaikille ja  liike haluaa edistää demokratiaa kirkossa.

Tuorein esimerkki demokratian laajentamisen tarpeesta kirkossa oli nyt tänä talvena. Arkkipiispan vaalien yhteydessä oli useammassa mediassa kirjoituksia ja kannanottoja siitä, että arkkipiispan vaalissa äänioikeus tulisi olla kaikilla kirkon jäsenillä (mm.Satakunnan Kansan pääkirjoitus 22.3.2018). Se on oikeutettu vaatimus. Kannatan suoraa kansanvaalia sekä kirkolliskokouksen jäsenten että arkkipiispan valinnassa .

Nämä konkreettiset esimerkit ovat selkeä ja konkreettinen viesti kaikille : äänestäkää syksyn seurakuntavaaleissa, jos haluatte edistää näitä asioita!

Äänestystakuu on vain Tulkaa kaikki-liikkeen listoilla. Silloin kannatat kirkollista vihkimistä kaikille pareille ja äänesi tukee sitä. Tähän asti muilla listoilla on ollut sekä samaa sukupuolta olevan parin vihkimistä kannattavia (liberaaleja) että sitä vastustavia ( konservatiiveja). Silloin ei ole äänestystakuuta, et tiedä kumpaa linjaa äänesi lopulta vahvistaa kirkossamme.

Tulkaa kaikki-liike on onnellinen ja kiitollinen tuestasi ja avustasi. Tule mukaan ja lähde uudistamaan kansamme rakasta kirkkoamme!

Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran 14.-18.5.Turussa. Kirjoitan sen jälkeen tässä blogissa kuulumiset sieltä.

Siunattua, syväähyvää ja Jumalan hoivaa tähän kevääseen meille kaikille!

Kirsi Ojansuu-Kaunisto